Hauskoja ideoita ulkoilmajuhliin

Hauskoja ideoita ulkoilmajuhliin

Kesän koittaessa ja ilmojen lämmetessä on taas aika kaivaa grillit esiin ja valmistautua ulkoilmajuhliin. Suomen kesä on kaunis ja siitä kannattaa ottaa kaikki irti. Kesän juhlista, kuten juhannuksesta, kannattaa ottaa mahdollisimman paljon irti. Suomessa kesään kuuluvat oleellisesti ulkoilmajuhlat. Tässä joitain hauskoja ideoita ulkoilmajuhliin.

Järjestä teemajuhlat ulkona. Teemajuhlat ovat vahvasti sidoksissa vuodenaikaan. Kuitenkin eikö olisi hauska idea järjestää teemajuhlat ulkona, sen sijaan, että ne järjestäisi kylmään aikaan. Vaikkapa halloween aiheiset teemajuhlat? Suomessa kesällä on hauskempaa juhlia kuin oikean halloweenin aikaan pimeällä syksyllä. Eikö vain?

Ulkoilmajuhlien ruoan on tarkoitus olla kepeää. Ei siis kannata tehdä liian hienoa tai monimutkaista. Helppo ja helposti syötävä sormiruoka on parasta ulkoilmaruokaa. Lisäksi tietenkin grillattu ruoka on erittäin hyvä vaihtoehto ulkoilmajuhliin. Grillissä voi valmistaa esimerkiksi maukkaat pihvit ja makkarat. Lisäksi kasvikset ovat hyvä lisä grillatessa. Kasviksista saa todella hyvää ruokaa grillatessa.

Grillattu ruoka on maistuvaa. Kuitenkaan ei kannata syödä pelkästään grillattua ruokaa, koska siinä voi olla joitain haittoja. Kuitenkin mikäli pidät grillattavan ruoan määrän sopivana, olet turvassa.

Pihapelit ovat hauska lisä ulkoilmajuhliin. Kroketti, sulkapallo ja suomalaisten oma mölkky ovat hauskoja pelejä pihalle.

Kroketti on hauska seurapeli, jossa pelaajat lyövät vuorotellen nuijan tapaisilla mailoilla krokettipalloa maahan upotettujen porttien läpi. Kuka saa ensimmäiseksi lyötyä pallon läpi viimeisestä portista, voittaa. Krokettiin kuitenkin tarvitaan jonkin kokoinen piha. Ihan pienellä pihalla krokettia ei voi pelata.

Sulkapallo on hauska seurapeli, jota pelataan jopa olympiatasolla asti. Sulkapallossa lyödään sulista tai muovista tehtyä palloa verkon yli puolelta toiselle. Tarkoitus on saada pallo maahan asti vastapuolen kenttälohkolle. Joten pallo pitää aina lyödä takaisin ennen kuin se putoaa maahan. Palloa ei tietenkään saa myöskään lyödä kentän laitojen ulkopuolelle. Sulkapallo-ottelun ajan kerätään pisteitä ja kun toinen saa täyteen 21 pistettä hän voittaa. Kuitenkin tilanteessa 20-20 vaaditaan kahden pisteen ero vastustajaan, mutta tilanteessa 29-29 seuraavan pisteen voittaja vie erän. Sulkapalloa voi myös pelata nelinpelinä. Se vasta hauska seurapeli onkin.

Mölkky on hauska seurapeli pihajuhliin. Lisäksi mölkky on suomalaisten keksimä peli. Mölkky on kotoisin Päijät-Hämeestä. Mölkky on kevyt peli, jota voivat pelata niin nuoret kuin vanhatkin. Lisäksi mölkky on hyvin helppo peli. Pelin ideana on kaataa heitettävällä palikalla puisia pistekeiloja, ja kerätä näin pisteitä. Pisteitä pitää kerätä tasan 50, että voittaa pelin. Jos 50 pisteen määrän ylittää, niin pisteet alentuvat takaisin 25:een.

Lisäksi ulkoilmapeleissä pitää muutoinkin pitää hauskaa virvokkeiden ja muiden viihdykkeiden kanssa. Tietenkään musiikkia ei pidä unohtaa. Lisäksi ulkoilmajuhlissa voi pelata kolikkopelit. Näin on todella monia tapoja pitää hauskaa kesällä ulkoilmajuhlissa. Vaikka Suomen kesä on lyhyt, kannattaa siitä ottaa kaikki irti mahdollisimman tehokkaasti ja hauskasti. Kesä on aina kesä.